Siirry pääsisältöön

Tekstit

Blogitekstit

Mekko ja parit heppahousut

Eilen oli luisteluseuran kuvaukset, joissa otettiin ryhmäkuva ja yksittäiskuvat. Halutessaan sai myös napsia kaveri- ja sisaruskuvia. Nuo 5-vuotiaathan innostuivat ja kuvauttivat kaverikuvia ristiin, mikä oli aivan loistavaa! Vaikka tulevissa kilpailuissa kisataankin yksilöinä, ollaan silti kavereita treenikaverin kanssa. Kuvat tulevat oletettavasti vanhaan tapaan parin viikon sisällä jo tilattaviksi ja selailtaviksi nettiin, joka onkin mielestäni huomattavasti parempi tapa, kuin sian säkissä tilaaminen kotiin. Valokuvaajat ottivat kuitenkin jokaisesta muutaman kuvan ja asentoakin sai vaihdella, saadaan siis tilata vain ne meidän lempparit, eikä tarvitse maksaa turhasta. Kuvissa asuina oli kaikilla kisa-asut, myös tällä minien ryhmällä. Ompelin strasseja pukuun sunnuntaina, helman jätin vielä ilman, kun jäin pohtimaan pitäisikö sinnekin laitella satunnaisesti pienempiä, jotta kimaltaisi pirueteissa paremmin. Kisakampauksena oli perinteinen nuttura, mutta hiusdonitsin sijaa...

Viimeisimmät blogitekstit

Kauden ruokana keitot

Arjen helpottamista - ruoka suunnittelu

Terveelliset ja helpot eväspatukat

Kisapuku

Luistimet