Terveelliset ja helpot eväspatukat

Meillä syödään paljon eväspatukoita, tai siis Mangusti syö. Se on kuulunut treeniperinteisiin alusta saakka ja on jatkanut erittäin tärkeänä osana treenejä. Treenithän ei onnistu ilman eväitä. Yleisimmin meillä on mukana Elovenan kaurakeksi ja/tai smoothie. Nämä ovat olleet helppoja ja hyvin säilyviä, jotka kerkeää syömään vartin tauolla vaatteiden vaihdon yhteydessä.

Nyt kun treenimäärät kuitenkin kasvavat, tuntuu että noita saa olla kantamassa kotiin jatkuvasti. Vaikka neiti ei ole vielä valittanut eväistä, niin itsestä tuntuu, että eväisiin voisi hakea vaihtoehtoja näin kahden vuoden jälkeen. Ongelma vaan on, ettei Elovenan välipalakeksejä parempia tai edes vastaavia juuri ole. Joskus olen saanut Nallen vastaavan keksin maistiaisena, mutta en ole onnistunut löytämään näitä kaupoista. Raakapatukat taas maksavat huomattavasti enemmän, vaikka hyviä olisivatkin. Myslipatukoiden lisätystä sokerista en edes halua puhua.



Tänä vuonna kun shoppasin puolivahingossa uuden (ja kalliin) blenderin, olen haeskellut sille käyttömahdollisuuksia smoothieiden lisäksi, joten pohdin josko saisin tehtyä eväitä itse. Googlettelin eväspatukoiden reseptejä ja näitä muuten kannattaakin hakea raakapatukka tai tuolla eväspatukka avainsanoilla, myslipatukoita jos hakee niin saa reseptin, jossa on puolesta desistä desiin siirappia, suklaata ja hunajaa...Vähän liiankin nopeeta energiaa meille.






Omaa kokeilua varten haeskelin siis inspiraatiota ja yhdistelin vähän kaikennäköisiä ohjeita keskenään, vielä en ole koostumukseen aivan tyytyväinen, maku kyllä oli hyvä! Pohjana näissä siis toimii taatelit, jotka soseutettuina pitävät patukat kasassa siirapin sijaan. Lisänä laitoin maapähkinävoita, pähkinöitä, manteleita ja karpaloita. Laitoin noin puoli rasiaa taateleista ja vielä tarvittaisiin lisää, menivät nuo patukat noinkin mutta hieman liian murustelevia syödä lennosta.



Itse tekeminen oli helppoa ja nopeaa. Ainekset pieneksi ja sekaisin, taateleista toki kivet pois ennen tätä! Vuorasin lasivuoan kelmulla, jotta sain paineltua massan hyvin käsin. Kelmu auttoi myös nostamaan massan jähmettymisen jälkeen vuoasta leikkuulaudalle. Itse annoin massan jähmettyä yön yli jääkaapissa, mutta luulen kiireessä onnistuvan ihan parissa tunnissakin. Ostin valmiiksi myös jo kuivattujen hedelmien sekoituksen, jotta saadaan makuvariaatioita ja haeskeltua sitä omaa suosikkia.


Jahka olen kokonaan tyytyväinen reseptiin, niin jaan tarkemmat ohjeet kyllä teillekin.
Vinkkejä myös teillä hyviksi todettuihin eväisiin otetaan taas mieluusti vastaan!

Kommentit

Suositut tekstit